Teatteria ja tanssia Turussa x 5

Jaa sivu

Turun kulttuurielämään kuuluvat niin tanssi, teatteri kuin tanssiteatterikin. Suuntaa Suomen vanhimpaan teatteritaloon tai ota selvää, mitä kaikkea nykytanssi voi pitää sisällään.

1Aurinkobaletti

Aurinkobaletin kotinäyttämö sijaitsee Aurajoen rannalla, Manillan kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa auringonkeltaisessa tehdaskiinteistössä. Täällä nykytanssi elää ja kukoistaa. 

Alkujaan ryhmän teokset edustivat nykybalettia, mutta nykyisin Aurinkobaletti tunnetaan monipuolisena ja korkeatasoisena nykytanssiryhmänä, joka haluaa toiminnallaan korostaa nykytanssin kuuluvan kaikille. Aurinkobaletin taiteellisena johtajana toimii tanssija-koreografi Urmas Poolamets, mutta vuosittain päästään kurkistamaan myös vierailevien koreografien teoksia.

2Ehkä-tuotanto

Kiinnostaisiko elektronisen musiikin työpaja, kokeellisen musiikin festivaali tai tanssitunnit? Vanhassa kutomorakennuksessa sijaitseva nykytaidetila Kutomo on paikka, jonka voisi kuvitella löytyvän Berliinin trendikkäältä hipsterialueelta. Aina ei tarvitse lähteä Berliiniin asti, sillä tämä paikka löytyy kävelyetäisyydeltä Turun keskustasta.

Kutomoa ylläpitää taiteilijavetoinen Ehkä-tuotanto, joka mahdollistaa ja tuottaa uuden tanssin ja esitystaiteen tekijöiden teoksia, tapahtumia ja työpajoja. Tanssitaiteen lisäksi Kutomolla nähdään teoksia kuvataiteen, performanssin sekä musiikin ja äänitaiteen aloilta. Kiehtovan erilaista menovinkkiä Turkuun!

3Tanssiteatteri Eri

Tanssiteatteri Erissä tanssi, taide ja musiikki liittyvät lumoaviksi kokonaiselämyksiksi. Teatteri tunnetaan vaikuttavista ja omaperäisistä tanssiteoksistaan myös kansainvälisesti, ja sen perustajilla Tiina Lindforssilla, Lassi Sairelalla ja Eeva Soinilla on näkyvä rooli teoksissa niin tanssijoina, käsikirjoittajina kuin koreografeinakin.

Erin teokset käsittelevät mielenkiintoisia teemoja, jotka osaavat sekä naurattaa että koskettaa. Teatterin 30. juhlavuosi 2019 alkaa komeasti Polttopiste-teoksella, joka on syntynyt yhteistyössä kirjailija Tommi Kinnusen kanssa. Myös ylistetty Passio tekee comebackin. Myöhemmin keväällä nähdään myös Liisa Ihmemaassa.

4Åbo Svenska Teater

Aivan kauppatorin kulmalla sijaitsee Suomen vanhin teatteritalo, Åbo Svenska Teater. Vuonna 1839 rakennettu teatteri kätkee sisälleen vaikuttavan annoksen teatteritaiteen historiaa, ja tunne välittyy heti aulaan astuessa. Etenkin päänäyttämön 1800-luvun kattokruunut ja -maalaukset ällistyttävät, samoin lukuisat koristeelliset kullatut yksityiskohdat.

Yhdessä kaupungin kauneimmista taloista toimivan teatterin kotikieli on ruotsi, ja kaikki päänäyttämön oopperat, musikaalit ja puhenäytelmät tekstitetään suomeksi. Esitykset siis sopivat laajalle yleisölle. Luvassa on elävää taidetta – katso ohjelmisto teatterin sivuilta.

5TEHDAS teatteri

TEHDAS teatteri on virkistävän erilainen, ja sellaisena herättelee ja inspiroi katsojaansa juuri niin kuin taiteen kuuluukin. 

TEHDAS sijaitsee Manillan tunnelmallisessa tehdaskiinteistössä aivan Aurajoen rannalla toimien näyttämönä ennakkoluulottomille avauksille sekä vaihtoehtoiselle teatteritaiteelle. Ohjelmistossa korostuvat nykyteatteri, performanssi ja nukketeatteri – katso ohjelmisto teatterin sivuilta. Myös lapsille löytyy paljon esityksiä.

Julkaistu | Päivitetty