Miltä Turku tuntuu?

Turulla on maine kaupunkina, jota rakastetaan syvästi ja vihataan pyhästi. Otimme riskin ja kysyimme: miltä Turku tuntuu? Saimme 1359 vastausta. Tässä poimintoja muun muassa puolesta, vastaan ja ihanasti asian vierestä.

"Turku tuntuu isolta pop-up
klubilta kesällä. Turku tuntuu pieniltä markkinoilta talvella."

- Aapeli

"Ruissalo tuntuu suurelta satumetsältä,
pitkä rantaviiva kävelyteineen paratiisilta."

- Hanna-Mari

"Kaukaiselta unelmalta, meren ääni ehkä unissa kuuluu.
Onko edes todellinen?"

- Pulsu

"Kalalta. Turku tuntuu kalalta."

- Ka

"Keskiajalta. Hyvällä."

- M

"Olemme kavereiden kanssa aina puhuneet
Turusta rakkauden kaupunkina."

- Ira

""Sanonnan "Turku on Suomen p****reikä" tuntee varmaan jokainen,
mutta uskallan sanoa että harva tuntee oikeasti Turun.""

- Otto

"Se antaa luvan tehdä itsestään oman ja henkilökohtaisen."

- Karo

"Minulla on tunne, että jonain päivänä palaan vielä pysyvästi. Kotiin."

- Joskus vielä kotiin

"Kohtaaminen Turun kanssa on esimerkiksi kevään ensimmäinen lämmin päivä, kun tuntuu että koko kaupunki on tullut jokirantaan istumaan ja häätämään talven horrosta pois."

- Ninni

"Turku tuntuu siltä että se voisi olla koti."

- Svantte

"Turku tuntuu kauppiaalliselta ja sinappiselta. Siis oikein hyvältä ja aidolta suomalaiselta."

- Hottis

"Elämää, eläviä, hymy siellä, kyynel täällä. Häpeilemätön, onnellinen, kokonainen."

- Satunnainen tallaaja

"Se on vähän kuin jos Hämeenlinnasta tehtäisiin isompi ja vietäisiin lähemmäs merta."

- Palvi

"Turku olisi tosi kiva kaupunki ilman turkulaisia."

- SorryNotSorry

"Eihän hypitä Turkua mereen? Kärrätään se mieluummin vaikka kottikärryllinen kerrallaan tänne sieluttoman Helsingin tilalle."

- Minna

"Tykkään Turust, sopivan sekane ja seksikäs niinku moni turkulaine mies."

- Turkulaisiin sekaantunut

"Se on minun ja minä olen sen."

- Paljasjalkainen

"Kun kävelee joen rantaa iltahämärässä, niin unohtuu
angsti siitä että bussikuski ajoi ohi ottamatta kyytiin vaikka näki että koitit juosta epätoivoissas. Jopa kiität sitä hiljaa mielessäs ja mietit tuleeko tää kaunis melodia sun pään sisältä, vai onko Satusilta jälleen valloillaan.Kun kävelee joen rantaa iltahämärässä, niin unohtuu
angsti siitä että bussikuski ajoi ohi ottamatta kyytiin vaikka näki että koitit juosta epätoivoissas. Jopa kiität sitä hiljaa mielessäs ja mietit tuleeko tää kaunis melodia sun pään sisältä, vai onko Satusilta jälleen valloillaan."

- Poyhiah

"Turku ei ole paras kaupunki, mutta kummiskin Tamperetta parempi city."

- Harri

"Enää murre ei ole kamalaa, toisinaan kummastuttavaa mutta ei usein vihastuttavaa."

- Heisky

"Ainahan turkulaisuudesta on v*****lua kuullut, mutta aina oon takaisin antanut samalla mitalla."

- Jallu

"Viidennen polven turkulaisena olen ylpeä kansainvälisestä kotikaupungistani. Panettelu on uusien pikkukylien kateutta."

- Seija

"Turussa on suunnilleen saman verran takapajuisia juntteja ja tiedostavia idealisteja."

- Lothar of Turku

"Turusta tulee mieleen lossi, jolla matkustin 1966 joen yli. Minulla oli syylä ja uskoin sen pudonneen veteen."

- Taramara

"FÖRI on se jolla saan aina porukan ihmettelemään että mikä!!!"

- Sepa

"Turussa on paljon suuremman kaupungin tuntua kuin mitä oikeasti onkaan."

- Tinttuli

"Kiireen tuntua täällä harvoin on. Turun rytmi on verkkainen."

- Lothar of Turku

"Korostan usein etten ole Turusta kotoisin, mutta kuitenkin mielelläni edustan Turkua ja turkulaista ihmistä. Huomaan, että jopa nautin reaktioista jossain määrin."

- En ole Turusta kotoisin

"Itsekästä nirppanokkaista maailmannapailua. Tosin saahan tuolla jostain hyvääkin palvelua."

- Ahdistaa

"Määritteleekö turkulaisen Turku-sisällön jokin ennalta päätetty turkuraati?"

- Päivi

"Turku on mun Pariisi, Tallinna ja Tukholma. Rakastan Turkua, mikä on varsin kummallista hesalaiselle jos ajatellaan
klassista Helsinki-Turku
viha-rakkaussuhdetta."

- Turkulove

"Aurajoen ranta on niin cool ja täynnä elämää, aivan
täydellinen pussikaljapaikka."

- Mariastiina

"Meren moninaisuus saa meidät katsomaan kateellisina teidän suuntaan."

- Liilakka

"Turku tuntuu hyvältä. Vähän väsyttävältä toisinaan, mutta enimmäkseen jokapäiväiseltä seikkailulta."

- Macrogurl

"Nykyään rakastan Turkua, aina ei ole ollut niin."

- Talvenlumi

"Aviomiehen eno on lanseerannut puheisiinsa #vainturkujutut, joilla tarkoittaa kaikkea hänen mielestään outoja juttuja joita teen tai sanon."

- Lotta

"Olin lukiotyttönä kesätöissä Turun Herkkubaarissa kesän 1973. Palasin vuonna 2017. Turku oli nuorentunut, vaikka minä en. Ihana jokivarsi, pyöräileviä opiskelijoita, kansainvälistä tunnelmaa!"

- Heila Heinolasta

"Turussa käydessä tuntuu kuin olisin aina ollut siellä, vähän kuin ainainen dezavuu."

- Turkulaiseksiko?

"Ärsyttää koko kaupunki. Sinne muuttaneet hehkuttavat Turkua kaikissa kanavissa, mutta todellisuudessa huijaavat vain itseään yrittäessään poistaa pahaa oloaan omasta virhearviostaan."

- Kimmo

"Vanhempieni takapihalla seisoo omenapuu, viinimarjapuska ja tuomi. Olen lapsena kantanut hiekkalaatikosta hiekkaa tuon tuomen juurelle, en tosin muista miksi. Rakastani tämä hellyttää, turkulaisuuteni on hänelle idyllistä. Hieman lapsekasta, mutta kaunista. Itse koen olevani maailmankansalainen. Hänelle olen aina poika Turusta, poika joka puhuu vähän hassusti. Poika joka suhtautuu tunteellisesti Marttiin, jolla on tarina jokaiseen kulmaan liittyen. Joka hieman loukkaantuu, jos Turkua pilkataan."

- Vähäheikkilän poika

"Aina kun näen puutalon jolla ei ole enää kyyneleitä tekee mieli itkeä ilosta."

- Mell

"Turkua kuvastaa rakennuksena sen pöhkö pääkirjasto. Toinen pää on historiallinen ja arvokas, toinen moderni laatikko. Jotenkin ne toimivat saumattomasti yhteen ja luovat toimivan kokonaisuuden."

- Ulla

"Kotoani löytyy Aurajoki-verhot, isäni ottama valokuvataulu Turun päivän ilotulituksesta ja mieheeni olen tartuttanut ihan pienen palan murretta."

- Cata

"Turussa tuntuu olevan muuta Suomea enemmän lahjakkuuksia ja kauniita ihmisiä."

- Xenia

"Ainoo ongelma on se, ku tyä puhutte nii ouost siäl."

- Tupsu

"Turku on kuin etäinen ja tyylikäs täti, joka tarjoaa huoneen asumista varten kun opiskelet: sitä ei sano vahingossakaan äidiksi kukaan muu kuin sen omat lapset, eikä se sitä haluakaan. Mutta tiettyä ylpeyttä huomaan kuitenkin tuntevani. Rakastan esitellä Turkua ystäville ja tutuille."

- Ulla

"Lämmin, tumma, hieman boheemi samettinen syli, jonka kulttuuriset hapsut kutittavat poskea kun kohdatessa syleilemme."

- Kikka

"Turku on Stadin jälkeen paras mesta Suomesta. Uusin ihastukseni on Jokke Jokijuna."

- Tölikän friidu

"Pidän Turusta, sen inhimillisestä rytmistä; sen syke ei
tukehduta kulkijaa."

- Tekla

"Turku on turhamainen ja ilakoiva kaupunki."

- Arja

"Olen Satakunnasta kotoisin, joten Turun dissaaminen on kuulunut elämääni jo varhain."

- Emma

"Levykaupan setä päättelee ulkonäöstä mitkä vinyylit kiinnostavat, täydessä ravintolassa ruotsinkielinen pursiseura huolii istumaan pitkän pöytänsä päätyyn. Turussa kuuluu joukkoon."

- Ilpo

"Turussa ei tuijoteta ihmisiä niin kuin pikkukaupungeissa, muttei katsota ohi ja yli niin kuin Helsingissä. Ehkä se on jonkinlaista arkista läsnäoloa."

- Lothar of Turku

"Turku on kaupunkina kaunis, mutta en pidä ihmisistä."

- Mirca

"Henkilökohtaisesti; valitettavan etäinen. Itsevarma mutta sisäänpäin lämpiävä. Kaunis ja kiinnostava mutta kovin perinteinen vailla yllätyksiä."

- Lennu

"Menin ajatuksissani jopa niin pitkälle, että rupesin hahmottelemaan itsestäni mielikuvaa tulevana turkulaisena, ja se näytti hyvältä."

- Tinderissäkö ikuisesti?

""Eniten ärsyttää turkulaiset, jotka ovat karanneet kylästään ja hokevat koko ajan ja joka paikassa "joovai?". No joo joo!!!""

- Tamperelainen nääs

"No, Turku on kuin raastinrauta."

- Eipä muuta

"Turku tuntuu ja tunkeutuu."

- Mää ole Turust kotosi

"Vähän sisäänpäin lämpiävä, mutta sisältä lämmin."

- Uusturkulaine

"Turussa otsatukka sojottaa suoraan ylöspäin kun urhoollisesti tallustan milloin minkäkin torin läpi vastatuuleen."

- Ulla

"Perheessäni on neljä ihmistä. Olemme kaikki syntyneet eri kaupungeissa. Yksi on turkulainen. Hän eroaa meistä muista siinä, että hän on pitkä ja komea."

- Laumalainen

"Turku on p*******ä. Kuitenkin löydän OMAN takamukseni sieltä vähän väliä. Miksi? Koska Turun p****ys on kauneinta tässä maailmassa."

- Sibbobo

"Neljävuotiaasta asti olen ollut henkisesti turkulainen, puolen suvun kauhuksi kunnon musta(valkoinen) lammas."

- Johku

"Turku on täynnä lämpöä ja rakkautta!"

- Joyanna

"Kansainvälinen ja melko ahdas kaupunki. Ihmiset myrtsejä ja kiukkusia."

- Tansu

"Näin keskisuomalaisena
tunne Turkuun tullessa on kuin
astuisi kaapista Narniaan.Näin keskisuomalaisena
tunne Turkuun tullessa on kuin
astuisi kaapista Narniaan.Näin keskisuomalaisena
tunne Turkuun tullessa on kuin
astuisi kaapista Narniaan."

- Päksä

"Sanonpahan vaan, että saatan kohta muuttaa takaisin Helsinkiin!"

- Birgitta

"Turku on verkkainen, jäyhä, luotettava ja monipuolinen, kuin hyvä ystävä."

- Jossu

"Olen oppinut ymmärtämään turkulaisia, koska mieheni on syntynyt Heidekenillä."

- Turku-fani

"Turku tuntuu historian havinalta. Turku tuntuu introvertilta. Turku tuntuu isän halaukselta, kun tarvin rohkaisua."

- Piula

"Turku tuntuu tuntevan kätkemänsä aarteet ja jututtaa ohikulkijaa: Emme ole täällä ikuisesti."

- Mää

"Turku kestää sodat ja terrori-iskut. Niistä huolimatta Aurajoen vesi virtaa kohti Airistoa ja Puolalanpuistossa soi kitara ja Uittamolla tanssitaan. Näin elämä jatkuu ja se jos jokin on turkulaisuutta."

- Karo

"Turun murre on hauska."

- Mappi

"Turku, ah se niin pidetty ja samalla myös niin vihattu kaupunki. Tunnistan tästä myös itseni."

- Iisinen

"On totta, että turkulaisten perusvire on negatiivinen."

- Merituuli

"Joka kerta kun lähden ovesta ulos, tunnen olevani etu-
oikeutettu.Joka kerta kun lähden ovesta ulos, tunnen olevani etu-
oikeutettu.Joka kerta kun lähden ovesta ulos, tunnen olevani etu-
oikeutettu."

- Ipa

"Turkulaisuudesta ollaan
vahvasti ylpeitä, enkä ole ikinä törmännyt yhtä suureen kotikaupunkirakkauteen.Turkulaisuudesta ollaan
vahvasti ylpeitä, enkä ole ikinä törmännyt yhtä suureen kotikaupunkirakkauteen.Turkulaisuudesta ollaan
vahvasti ylpeitä, enkä ole ikinä törmännyt yhtä suureen kotikaupunkirakkauteen."

- PH

"Turkulaisten täytyy mollata kaikkia muita Suomen kaupunkeja, jos se vaikka helpottaisi oloa."

- Pave

"Suomen alkusuoli, niemenkärki, sivistyksen lähde."

- Nessie

"Kuin Tampere mutta silti täysin omanlaisensa."

- Inna

"Turku on pieni ja sopiva. Turku on nurkkakuntainen ja avoin. Turku on syystä ylpeä ja turhanylpeä. Turku on ihana ja ahdistava."

- Irga

"Kiivetessäni kielimuurin yli tajusin, että täällähän on ihan mahtavia tyyppejä."

- TampereeLikkoja

"Miksi emme ole kaikille maalaismoukille ylen ystävällisiä? Käännetään kysymys: Miksi olisimme?"

- Meiju

"Ihan kuin Kauniit ja rohkeat livenä!"

- Minde

"Turku maistuu tuoreelta ja kun tuuli tulee, osaa sitä jo odottaa."

- Ao

"Turku on joka kohtaamisella näyttäytynyt hyvin kauniina, ystävällisenä ja vieraanvaraisena paikkana, mutta ei silti koskaan ole tuntunut mitenkään lällyltä", vaan aina hyvin oman arvonsa tuntevalta.""

- Sinappi

"Rakastan Turun kulttuurimaisemaa: tuomiokirkkoa, Turun linnaa, Aurajokea. Meren läheisyys ja saaristo on minulle elinehto. Turku merkitsee minulle myös elävää kaksikielisyyttä."

- Anelina

"Mielestäni Turulla on New Yorkin sydän."

- Trade

"Turku on seikkailu."

- Ilona

"Aina löytyy ripaus romantiikkaakin."

- Manna

"Turussa voi keväisin erehtyä olevansa Pariisissa, kukkaloisto jokirannassa, vieraalta tuntuva puheensorina, kahvilan kilisevät astiat."

- Ilona

"Negatiivista sen verran, että järvet puuttuu lähistöltä. Meri ei riitä ;)"

- Fuzz

"Olen tehnyt havaintoja, joiden syynä täytyy olla hanavesi. Millään muulla ei selity yltiöpositiiviset ihmiset. Haluan ehdottomasti samaa ainetta lisättävän pääkaupunkiseudun hanaveteen."

- Katariina

"Turusta on rajaton pääsy kaikkialle maailmassa, ja saaristo on kuin lapset äidin edessä."

- Katti

"Parhautta on ranut kaikilla mausteilla torigrilliltä, jolloin Turku tuntuu ajattomalta hetkeltä."

- Tiitu

"Turussa, varsinkin kevätilloissa jokirannassa on jokin taika. Kun olen hukassa ja surullinen, niin minusta tuntuu että Turku ottaa syliin ja keinuttaa."

- Inka

"Keskiajalta, grillatulta porsaalta, sahdilta ja markkinahumulta."

- Tero

"Kui se ny si miltää tuntus."

- Laura

"Teen toimittajana omaa pikku jäynääni tamperelaisille kirjoittamalla juttuja Aamulehteen ja valitsemalla usein asiantuntijan Turun yliopistosta. Minulla on viha-rakkaussuhde Turkuun."

- Ellikki