Yöpaikkoja Turussa x 12

Laadukas hotelli, hostelli tai lomahuoneisto kruunaa reissun kuin reissun. Nämä yöpaikat ovat kuumaa kamaa, ja kaikki löydät Turun keskustasta tai ihan lähettyviltä. Pehmeä sänky odottaa!

Jaa sivu

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

1Turun Seurahuone

Turun keskustan ytimessä, ihan siinä Kauppatorin läheisyydessä. Siinä tönöttää uutuuttaan hohkaava Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone. Kuuleman mukaan Turussa oli putiikkihotellin mentävä kolo, joten sellainen piti totta kai täyttää. Samaan pakettiin kuuluu myöskin odotettu tulokas, Gunnar Eatery & Bar eli ”Gunu”, jonka taikasana on sosiaalinen syöminen. Sinne kannattaa muuten poiketa, vaikka ei hotellissa yöpyisikään.

Ennen kaikkea Seurahuone on paikallisten oma olohuone, jonne voi poiketa rentoutumaan ja nauttimaan oman kotikaupungin antimista uusin silmin. Kaikki Turun nähtävyydet ja aktiviteetit ovat ihan askeleen päässä – jos vain malttaa poistua hotellin hellästä syleilystä.

2Hotel Centro

Turun ytimessä sijaitsevan sisäpihan suojista löytyy Ilkan ja Kristiinan jo toisessa polvessa luotsaama Hotel Centro. Tyylikkäässä, lämmintunnelmaisessa perhehotellissa saa levätä rauhassa, vaikka nurkan takana on Kauppatori. Aamupalalla voi nautiskella joka sorttia freesejä herkkuja, kuten tuoretta kalaa ja leivonnaisia.

Centrossa näkyy omistajien rakkaus nykytaiteeseen, ja ympäri hotellia voi ihailla nykytaiteen teoksia. Saman korttelin kuntokeskus FitnessPalatsi​​​​​​​ on vieraiden vapaassa käytössä. 

3Hotel Scandic Julia

Muutama kortteli Kauppatorin vilinästä, ovesta sisään, portaat ylös – ja eteen avautuu hiljattain avaran moderniksi remontoitu Scandic Julia. Täältä kävelee minuutissa Vähätorille, joka ravintoloineen, kahviloineen ja terasseineen on kesällä kuin ulkoilmaolohuone Aurajoen rannassa. Linnankadun designliikkeistä voi bongailla jotain kivaa kotiin viemisiksi.

Bistro Juliennessa lapset pääsevät leikkihuoneeseen vanhempien ruokaillessa vieressä – toki rauhallisempiakin soppia löytyy. Lämpimästä pysäköintihallista pääsee kätevästi suoraan hotellin vastaanottoon.

4Hotel Scandic Plaza

Scandic Plazan kermanvaalea rakennus on Erik Bryggmanin suunnittelema funktionalismin helmi 1920-luvulta. Tunnelmallisessa majoituspaikassa on pienen hotellin tuntua, joka vetoaa aikuiseen makuun ja sopii yksilöllisyyttä arvostavalle.

Kävelykadun varrella liikenne ei häiritse unia, vaikka ollaan aivan kaupungin ytimessä. Alakerrassa voi istuskella hotellin omassa kahvila-ravintola Bryggman’s Delissä, jonka ikkunoista avautuvat näkymät kävelykadulle. Hotellin vierestä löytyy Turun isoin kauppakeskus Hansa.

5Hotel Scandic Atrium

Suurin Turun Scandic-hotelleista on kaupunkiin tutustujan unelmapaikassa. Kulman takana virtaavaa Aurajokea voi seurata Tuomiokirkolle, ja toisesta suunnasta löytyy Turun linna. Jalat vain alle, ja olet kaikilla Turun keskeisillä nähtävyyksillä!

Scandic Atriumissa viihtyvät erityisesti perheet ja ryhmät, onhan 3–4 hengen huoneita joka lähtöön. Uima-allas ja leikkihuone siivittävät lomaa lasten kanssa. Alakerrasta löytyvät ravintola sekä erikoisoluisiin keskittynyt baari. Ison parkkialueen ansiosta tänne on helppo tulla myös autolla.

6Kultaranta Resort

Naantalissa sijaitseva Kultaranta Resort tarjoaa ajanvietettä ja majoitusta upeissa puitteissa. Marinassa on palvelut veneilijöille, ja saaristolaismaisemaan sijoittuvalla 18-reikäisellä golfkentällä voit treenata swingiäsi.

Ravintola Kultarannassa pääsee nauttimaan sesonkina aamiaista ja lounasta, ja suositun Heineken Housen pizzat ovat alueen parhaita. Niillä kannattaa herkutella kesällä!

Klubirakennuksen ravintola edustaa modernia tyyliä, Vanha päärakennus vie maalaisranskalaiseen tunnelmaan, ja idyllinen Kivinavetta säväyttää jykevillä seinillään. Näissä tiloissa kelpaa kestitä vieraita.

Yön voi viettää tyylikkäässä Luhtihotellissa tai saunallisissa lomahuoneistoissa luonnon helmassa.

7Hostelli Linnasmäki

Neljän kilometrin päässä Turun keskustasta toimiva Linnasmäki on budjettimatkailijan tärppi vehreässä ympäristössä, melkeinpä metsän siimeksessä. Jos tulet omalla autolla, pihalla on paljon maksuttomia parkkipaikkoja. Jos saavut jollain muulla, pääset Turkuun vuokrafillarilla tai bussilla hostellin vierestä. 

Hostellin fasiliteetteihin kuuluvat niin yhteiskeittiösisäuima-allas kuin pihan frisbeegolfratakin. Ja hei, täältä ajaa vain 20 minuuttia Muumimaailmaan!

8Hotel Seaport

Hotel Seaport löytyy Viking Linen ja Tallink Siljan laivaterminaalien välittömästä läheisyydestä, muutaman kilometrin päästä Turun ydinkeskustasta. Hotelliksi muutetussa vanhassa tiilimakasiinissa ovat kauppiaat vielä sata vuotta sitten myyneet mereltä kuljetettua tavaraa. Seinillä olevia vanhoja mustavalkokuvia katsellessa voi kuvitella millainen portti länteen Turun satama on Suomelle ollut – jo 860 vuoden ajan!

Merihenkisessä Gastro Pubissa saa ruokaa pitkälle iltaan asti. Turun linna on kivenheiton päässä, ja läheltä löytyy myös merimuseo Forum Marinum

9Radisson Blu Marina Palace Hotel

Onnistuneen loman tärkeä elementti on hotellin sijainti. Kauniissa Aurajokirannassa ja keskustan välittömässä läheisyydessä sijaitseva Radisson Blu Marina Palace Hotel toimii mainiona tukikohtana Turku-visiitille. Keskustan rientoihin on ihana kulkea jalan pitkin jokirantaa ympäri vuoden.

Trendikkään rento Marina Bar & Lounge on aulabaarien aatelia, ja lasiseinien läpi avautuva Aurajoki siivittää hetkessä lomatunnelmiin. Jatkoille kannattaa siirtyä hotellin alakerrassa sijaitsevan Grill it! Marinan tyylikkäälle terassille, jossa kelpaa istuskella jopa talvisin lämpölamppujen alla.

10Naantalin Kylpylä

Naantalin Kylpylä on ykköskohde rentoutumista kaipaavalle. Karkaa keskelle Suomen ihaninta merenrantakaupunkia ja vedä rentoutumisöverit – täällä se onnistuu ympäri vuoden. Kun kylpylässä kerran ollaan, niin ota erilaisista hoidoista, kylpemisestä ja saunomisesta kunnolla ilo irti. Olisiko tänään fiilis ruusuntuoksuiselle kylvylle kuohuviinilasin kera vai aromaattiselle jalokivihoidolle? Varoitus: spa-elämään hullaantuu helposti.

Hemmottelun, hyvin syömisen ja muiden aktiviteettien lisäksi kannattaa tutkia myös Naantalia. Kurkkaa vaikka Kultarannan puutarhaan ja eksy kiertelemään vanhan kaupungin suloisia pikku kahviloita ja putiikkeja.

11Ruissalon Kylpylä

Sopivasti luonnon rauhassa, mutta samalla niin lähellä Turun keskustaa. Luonnonkauniin Ruissalon saaren ympärillä aukeava merellisyys on mindfullnessia parhaimmillaan. Onneksi useimmissa huoneissa onkin merinäköala! Tiesitkö, että myös kylpylän allasosastolta pääsee pulahtamaan suoraan mereen?

Hotellielämän parhaimpiin puoliin kuuluu ehdottomasti runsas buffetaamiainen, ja ravintola Merisalin aamiainen onkin täysi kymppi. Myös viekussa oleva Ruissalon kansanpuisto on syytä ottaa haltuun tällä reissulla. Kylpylä vuokraa myös polkupyöriä, joten retkelle voi kivasti polkaista vaikka koko perheen voimin.

12Holiday Club Caribia

Turun Caribia takaa yhtä trooppiset vibat kuin se Amerikkojen välissä lilluva saariryhmä. Moni tuntee Holiday Club Caribian erityisesti kylpylämaailmastaan ja vesipuistostaan, ja ne ovat kyllä mainitsemisen arvoiset. Milloin viimeksi hurjastelit vesiliukumäessä, nollasit aivoja spassa tai virkistyit vesijumpassa?

Kaupunkiloma Caribian kylpylässä on paikka ladata akkuja ja saada energiaa. Hiljattain remontoidut hotellihuoneet takaavat laadukasta viihtymistä romanttiselle reissulle kahdestaan, kaveriporukoille sekä koko perheen kylpylälomalle. Täällä fiilis kun on ikuinen viikonloppu.

Julkaistu | Päivitetty